Eveliina Mulenga

Kävin ostamassa uuden muistivihon rukousvihoksi. Haluan nähdä, kuinka saankin rukousvastauksia ja kirjata ne ylös kiitosaiheiksi. Huomenna mulla on tiedossa siskontyttöni oopperaesitys, jonne olen menossa äidin ja hänen miehensä kanssa oikein autokyydillä – harvinaista ylellisyyttä sekä autokyyti että oopperaesitys. How cool is that.  Kiva, kun eilen hypähdin sängylleni ja edessäni oli avoin Raamattu kohdasta Psalmi 37. Siitä sydäntäni puhutteli eniten se kohta, jossa sanotaan, että kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä. Ollaan just oikealla paikalla nyt, kun seurataan Herraa.  En tiedä, mikä minulla on ollut suhteessa englannin kieleen. Jossain vaiheessa mua alkoi nyppiä se kieli, enkä enää lainannut kirjoja englanniksi kuten aiemmin. Ja sitten en katsonut englanninkielisiä kirkkokokouksia netistä. Mutta nyt hyvät ystävät minä jopa katson niitä, enkä tuskissani vaan innoissani. Ymmärrän puhetta ja YouTubessa on hyvä, kun siellä on ne englanninkieliset tekstitykset, niin pysyn perillä. Kiitos eksälleni, kun opetti sen käytön. Kuuntelin Elevation Churchin englanniksi tekstitettynä 5.11.2023 ilmestynyttä tallennetta. Tässä seuraavaksi oppimaani siitä pastori Steven Furtickiltä:  Joskus irti päästäminen ei ole meidän vahvuutemme vaan pelastuksemme, joka määrittää kykymme päästä eteenpäin elämässämme.  Ontuminen ei vaikuta siihen, ettet pääse perille ajallaan. Me kaikki onnumme.  Siis tämä tarkoittaa , että meillä kaikilla on omat vaikeutemme elämässämme. Sinusta voi olla vaikea uskoa, kun sanon sinulle, ettet ole myöhässä. Kun ajattelet, missä sinun pitäisi olla juuri nyt elämässäsi tai kuka sin tarvitsisi olla tässä kohtaa elämääsi. Jumala on aikatauluttanut kaiken, mutta se ei yleensä ole meidän ihmisten nähtävissä.  Pastori Furtick sanoi 2kymppisenä, että ei vielä voida perustaa kirkkoa. “Minun täytyy tietää enemmän.” Hänen vaimonsa Holly sanoi, että Jumalan kutsu on tärkeämpi kuin ihmisen tietämys. Ja sitten he perustivat kirkon.  Raamatun Jacob ei tuntenut itseään edes 90-vuotiaana, mutta pääsi kuitenkin niin pitkälle. Oma pohdintani: Hänelläkin oli varmasti erinäisiä ongelmia itsetunnon lisäksi, mielenterveydellisiä haasteita yms mitä elämään kuuluukaan. Meilläkin on toivoa, vaikka emme tuntisi itseämme mummo- tai pappavuosinamme.  “Valo ei poista ontumista, mutta ontuminen ei estä valoa”. Niin Jumalakin toimii, kun tuo valonsa kompurointiimme. Kun Jumala tulee elämäämme, saamme osaksemme enemmän valoa yhä kompuroidessamme. Elämässämme on yhä vaikeuksia, mutta valoisampaa, kun matkaamme Jumalan kanssa.  Susta voi tuntua siltä, ettet oo nyt siellä missä sun pitäis olla. Oot omasta mielestäs myöhässä tai sä et oo siellä missä muut ovat. Kuka sanoo, että et ole siellä missä pitäisi? Mistä sä tiedät missä he ovat oikeasti? Sä et voi tietää mitä heiltä on vaatinut päästä siihen tilanteeseen missä he ovat nyt. Kukaan ei kerro minkä kanssa kamppailevat.  Ainoa todiste Jumalan vaikutuksesta elämäämme voi olla se, että tilanne muuttuu paremmaksi.  Jos vertailemme itseämme muihin, tuntuu että jäämme jälkeen tai olemme joko enemmän tai vähemmän kuin he. Eikä se vie meitä yhtään lähemmäksi Jumalaa. Jokaisella meillä on haasteemme, mutta jotkut osaavat peittää ontumisensa helpommin kuin toiset, mutta jokaisella silti on ne haasteensa, näyttäytyipä elämä kuinka hyvältä muiden silmissä.  Kaikilla ihmisillä on ne ontumisensa, olivatpa he kuinka kauniita ihmisiä tahansa. Jumala käyttää meitä kaikkia eikä aina kauniilla tavoilla, mitä meistä tulee esiin. Mutta jokaisella on ontumisensa.  Jumala kutsuu meitä luoksensa päivittäin. Hän haluaa tuoda valonsa ontumiseesi. Kysymys kuuluu: Otatko hänet vastaan? Kun kuljemme Jumalan kanssa, olemme oikealla tiellä <3