Naiset vauhdissa ja miehet hommissa

Minun oli tarkoitus käydä tekemässä loppusiivous Saunalahden kämpälläni yhdessä Inkan kanssa, mutta koska hänen autostaan oli akku loppu, tarjoutui äitini kyyditsemään minut ja Inkan kämpilleni, jolloin myös äitini tuli siivousavukseni. Hän olisi mielellään pysynyt erossa siivoustöistä, eikä siksi hän ollutkaan minun ykkösvaihtoehtoni keltä kysyä siivousapua haha. Hänellä kun on aiempi kokemus siivoamisesta eräässä kämpässäni. Siinä oli kyllä työtä! 

Äidin ja Inkan kanssa saimme hyvin aikaiseksi puolessatoista tunnissa. Minä siivosin saunan ja kylpyhuoneen, Inka makuuhuoneen ja olohuoneen. Äiti jynssäsi keittiötä. Inka on tehnyt aiemmin siivoojanhommia, joten hänellä oli hyvä tatsi siihen. Hän sanoi imuroidessaan, että on kuullut, että imuri pitää pistää laulamaan, mutta ei ole koskaan kuullut samanlaista laulua, (sellaista vaikertavaa ääntä), mitä imuristani tuli, kun sillä imuroi. 

Luovutin edellisen asuntoni avaimet eilen. Siellä oli vielä vähän tekemistä, mutta huh, kun se on nyt takana päin. Tänään veljeni tuli auttamaan minua lipaston kokoamisessa. Hän teki siinä ison työn. Minä turvauduin Jumalaan, aina kun ei ihan onnistunut. Rukoilin voimaa ja kärsivällisyyttä vaikeasti ruuvattavissa kohdissa – ai että kun olikin ihmeen vaikeaa myös veljestäni. Samaan aikaan kun työstimme lipastoa, tuli pesukoneen asentaja asentamaan pesukoneeni. Saatuaan työnsä tehtyä tuli hän siihen katsomaan, kun ahersimme. Hän toivotti tsemppiä meille, mikä oli aika kiva.  

Nyt lipasto on valmis ja kämppä siistimmän näköinen. Yritän pitää tässä kämpässäni hyvää järjestystä! 

Miltä olkkarini kulmaus nyt mielestänne näyttää?