Tutustu minuun paremmin seuraamalla blogini elämää 🙂
Haluan, että tiedätte, kuka on tämän blogin takana. Eveliina on nimeni ja olen syntynyt 1993. Olen aina asunut Espoossa. Olen valmistunut viime keväänä 2023 sosionomi kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Sen jälkeen olen jatkanut oman alan töitäni muun muassa kehitysvammaisten ja autismikirjon omaavien asiakkaiden parissa. Ehdin tehdä myös töitä sosiaaliohjaajana, mikä saa pian jatkoa, kiitos Luojalle siitä.
Minulla on ollut jo pitkään Googlen blogger-blogi. Se on ollut niin pitkään, että olen kirjoittanut sen olemisen aikana muitakin blogeja, mutta olen aina palannut bloggeriin muiden blogien poistamisen jälkeen. Elämäntilanteen muutostsen seurauksena olen päätynyt poistamaan blogini. Tätä blogia en kyllä aio poistaa, lupaan sen! Teen tätä ennen kaikkia kirkastaakseni Jumalaa ja hänen hyvyyttään. Tämän “Vain taivas on rajana” -blogini synnyssä on mielenkiintoinen tarina. Anna, kun kerron.
LinkedInissä minua alkoi seuraamaan eräs blogisivuja tarjoava yritys. Hän ehdotti minulle, että voisi tehdä minulle blogisivut ilmaiseksi! Tässä ajatuksena on, että myöhemmässä vaiheessa voin käyttää yritystä mahdollisesti yhteistyökumppanina. Mutta kotisivujen teko ei velvoita sitä. Lähdin tähän projektiin muutama kuukausi myöhemmin Jumalan kehotuksesta. Sain selvän vision nettisivujen ulkonäöstä ja nimestä. Näin tämän kehotuksena ja lähdin toteuttamaan visiotani. Ja tässä sitä ollaan.
Asun Espoossa kumppanini kanssa. Hän kuvailee minua positiiviseksi, nauravaiseksi, iloiseksi sekä reippaaksi, mutta myös äänekkääksi; mölyän aina jotain epämääräistä, sillä se on luontoani. Voi miesparkaani! Mutta minä osaan sulkeutua huoneeseeni, missä saan mölytä niin paljon kuin huvittaa, eikä mies häiritse. Hyvä diili.
Täytin Tavoitteesi -kirjaa, josta sain hyvän idean toteuttaakseni tänne esittelytekstini. Joten tässä tulee:
Sanoja, mistä erityisemmin tykkään ovat rakas, muru, pyhyys ja Jumala. Jumala edustaa minulle kaikkea! Hän on luonut rakkaudestaan lähtien minut, sinut, kumppanini, ystäväni, sukulaiseni ja kaikki maailman ihmiset. Mietipä sitä!
Tärkeitä ihmisiä minulle ovat kultani, äiti, muu perhe, mummu, Henna ja muut ystäväni.
Rakkaita paikkoja minulle ovat koti, äidin koti, kuntosali, ulkoilma, Iso Omena.
Sovelluksesta sanon snäpin, vaikka käytän eniten Instagramia.
Kirjoista parhaimmat ovat Takaisin kotiin by Kate Morton ja Raamattu #1.
Bruno-koira on paras eläin.
Kesä on mielestäni paras vuodenaika. Kevät seuraa perässä.
Nautin juoksemisesta sekä ulkoilmassa, että kuntosalilla.
Vapaa-ajalla tykkään lukea ja kirjoittaa.
Sitten tällainen kysymys kuin: Mitä tekisin, jos en pelkäisi mitään?
-Kertoisin vielä rohkeammin omat mielipiteeni kainostelematta.
Tutustu minuun paremmin seuraamalla blogini elämää 🙂