En oo herkkä, mut itken NIIIIIN paljooon
OMG, minä itken. Huhuh, toivottavasti kukaan ei näe. En saa näyttää haavoittuvaisuuttani ja herkkyyttäni. Kuulostaako tutulta? Olin ystävieni kanssa menossa katsomaan The Color Purple –elokuvaa syntymäpäiväni kunniaksi. Se on sellainen musikaali elokuva. No menimme ensiksi syömään friends & burgersiin. Sain kivoja lahjoja, mutta mikä tärkeintä niin ihanaa seuraa! Juttelimme kaikenlaista pöydän ääressä. Minä avauduin oikein kuNNNoLLa kaikista maailman epävarmuuksistani eli uskalsin näyttää haavoittuvaisuuteni. Siis Minä? Ohoh. Jopas jotakin! Kehitystä on tapahtunutkin, kun nyt tätä muistelen. WAU! Kävelimme lähimmälle leffateatterille, josta olimme ostaneet liput elokuviin. No mitä kävikään, elokuvasalissamme oli tulvinut, joten leffa jäi katsomatta. Kävimme katsomassa jonkin toisen elokuvan. Ei voinut mitään, mutta korvaukseksi saimme sentään yhden ylimääräisen leffalipun siis sen lipun lisäksi, minkä käytimme siihen toiseen elokuvaan. Kun tuli uusi mahdollisuus katsoa The Color Purple niin tartuin siihen. Se oli itse asiassa ainoa mahdollisuus, mikä minua harmitti, koska elokuva oli vain vajaan kuukauden teatterissa ja en päässyt katsomaan sitä edes parin ystäväni kanssa, mutta ei löytynyt sopivia aikoja. Mutta sentään minä pääsin katsomaan elokuvan ja yhdessä äitini kanssa. Ensimmäistä kertaa äiti-tytär leffahetki, mikä oli PA RAS TA!! <3 Kiitos Luojalle. Elokuva oli IHAN HUIPPU! Yksi lempielokuvistani. Viereisessä penkissä istui myös äiti ja tytär vähän vanhempaa vuosikertaa, mutta kuitenkin – kun selvitin ovatko hekin äiti ja tytär hienovaraisin elkein. Mutta oikeasti, itkin NIIIIIIN paljon ja NIIIIN useasti elokuvan aikana. En kestä!! HUHUHUUHUH. Mutta KAIKKI ne biisit ja tarinan surullisuus ja opettavaisuus ja draama, kauneus, olivat jotain niin upeaa! Elokuvan loputtua laitoin hupun päähän, ettei kukaan muu kuin leffan nähneistä nähnyt itkuisia kasvojani. Hahahah. Olin niin noloissani: OMG jos joku näkee itkuisuuteni. Mutta vielä elokuvasalin puolella vieressämme istuneista äiti-tytär parista, äiti sanoi leffan loputtua, että kiva että sai minusta itkukaverin. <3 VAATIVUUS Haluan näyttää aina muille olevani vahva ja kestäväni mitä tahansa. Kuten kerran ihana ystäväni maifriend sanoi, että näytän siltä, että kestän mitä tahansa, mutta minullakin on rajani ainakin tässä suhteessa. Muuten rajojen veto on kröhöm, hieman hankalaa. Sen myönnän nolona. Terapiassa käyn läpi näitä ongelmakohtiani ja vauhdilla olemme menneetkin etiäpäin terapian suhteen. Vaadin itseltäni paljon, kuten juuri sitä, että pärjäisin yksikseni esimerkiksi jo ensimmäisenä päivänä uudessa työpaikassa. Epäilen sitä, että mitä jos kieltäydyn jostain niin onkohan se oikein tehty vai seuraako siitä jotain kamalaa, jotain muutakin kuin kamala syyllisyydentunto. Minua lannistaa se, jos en saa kaikkea päivän to do-listalta ruksittua yli. Silloin tunnen itseni suurimmaksi osaksi epäonnistuneeksi. Terapeuttini Moderni mielen Jenna Svalan kanssa olen oppimassa sitä, että välillä on parempi kieltäytyä kuin myöntyä… ja että liian jäykät säännöt saavat mieleni voimaan huonosti ja pahimmassa tapauksessa uupumaan, kuten to do-listan orjalllinen noudattaminen. Tähän edelliseen sanomaani, missä toin esille Vaatijan, Epäilyn, Lannistamisen, Huijaria tavallaan myös ja Onnettomuutta epäonnistumisen muodossa kerron tässä Svalan minulle opettaman vertauskuvan. V eli vertailija ja vaatija E eli epäilijä L eli lannistaja H eli huijari O eli onneton Svala on oppinut kyseisen Velho-vertauskuvan Arto Pietikäiseltä. Pietikäinen opettaa ja kirjoittaa hyväksymis- ja omistautumisterapian näkökulmista. Tämä velho ilmestyy ahdistuksena olkapäälle ja syöttää juuri näitä nimensä mukaisia ajatuksia: vaatimuksia, epäilyjä, lannistusta, huijarin tunteita ja onnettomuutta tuottavia ajatuksia. Olisi hyvä oppia rauhoittamaan niitä ajatuksia. Mieti, mitä voisit vastata sille Ja miten voisit kulkea haluamaasi kohden VELHOsta välittämättä? Esim. Kuulepas hyvä VELHO, että sä et nyt pysäytä mua. Mutta kiitos kumminkin. Byee. TTYL Mitä tästä opit? Toivottavasti AINAKIN sen, ettei sun tarvitse piilotella ja hävetä heikkouksiasi. Meillä kaikilla on ne omat heikkoutemme. Muun muassa vahvuutemme voivatkin olla heikkouksiamme yms. 😉 Mitä ajatuksia tekstini herätti? Jätä kommenttia, kiitos!
